Omilla päivittäisillä valinnoilla voidaan vaikuttaa moneenkin asiaan. Ei pidä koskaan ajatella, että minä yksilönä en pysty vaikuttamaan tai muuttamaan mitään. Jokainen joka tekee päivittäin hyvän valinnan, on omalta osaltansa auttamassa ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä.
EU-komissio on tehnyt esityksen 28.5.2018, jossa esitetään kertakäyttöisten muovituotteiden haittavaikutusten vähentämistä luonnossa. Eu:n komissio on myös julkaissut tammikuussa muovistrategian, jonka tavoitteena on mm. että vuoteen 2030 mennessä kaikki Eu:n markkinoilla olevat muovipakkaukset ovat kierrätettävissä. Minun mielestäni tärkeä aihe, sillä vasta nyt on todella herätty kuinka suuri ongelma muovi todellisuudessa on. Olemme saaneet lukea lehdistä Jätepyörteestä Tyynellämerellä, jonka kokoluokaksi on arvioitu kaksi kertaa suurempi kuin Ranska.
Mikromuovi on myös ongelma joka näyttää sisältyvän monessa eri tuotteessa, jopa pullotetussa vedessä. Mikromuovin haittavaikutuksista ihmiskeholle ei käsittääkseni ole täysin tieteellistä tutkimusta, mutta näin maallikkona ajatellen ei voi olla hyvästä. Suomen tulee ehdottomasti olla edelläkävijämaa mikromuovin kieltämisessä.
Voimme jokainen vaikuttaa. Voimme päättää olla käyttämättä esim. muovisia kertakäyttöastioita, pillejä sekä kaupassa olla ostamatta muovikassia sekä ottamatta vastaan hedelmäpussia esim. pakasteita varten. Voimme sulkea vesihanan aina kun emme käytä vettä esim. suihkussa tai käsiä pestessä. Voimme kierrättää pullot, metallin sekä biojätteet. Muovin uudelleenkierrätyksestä onkin monenmoista teoriaa, joista yksi on, että lähes Puolet Euroopan muovijätteestä toimitetaan Kiinaan uudelleenkäsiteltäväksi, jossa taas ongelmana on, muovijätteen paljous ja tämän jatkokäsittelyn mahdottomuus. Eräiden tutkijoiden mukaan Kiina kaataa mereen kaikki muovijätteet, joita ei jatkojalosta muuhun tarkoitukseen. Suomessa muovijäte kierrätetään, eikä sitä kuljeteta valtion rajojen ulkopuolelle. Muovijätteen kierrättäminen on hyvä asia. Muovijätteestä on tullut todellinen ongelma, sillä maapallon meret ovat täynnä tätä ongelmallista jätettä. Muoviteollisuus kukoistaa ja tämän muovijäteongelman ratkaisemiseksi tarvitaan järeitä aseita yli valtionrajojen mm. Eu:n kanssa. Ongelmajäte tulee kuljettaa niille tarkoitettuihin paikkoihin, niitä ei jätetä luontoon tai heitetä vesistöihin. Pidetään siis yhdessä huolta ympäristöstämme, sillä se on se perintö jonka jätämme meidän kaikille tuleville sukupolville.
Itse käyn myös säännöllisesti kirpputoreilla. Pidän mm. vanhojen kalusteiden ja tavaroiden tuunaamisesta. En osta vain uutta, vaan pyrin myös hyödyntämään vanhaa. Ostan ja käytän myös kirpputorilta ostettuja vaatteita ja aika usein minuun voikin törmätä mm. Espoon Nihtisillan Kierrätyskeskuksessa, josta olen tehnyt jos toinen toistaan parempia löytöjä. ”Toisen roska on toisen aarre”. Kehotankin kaikkia joille kirpputorikulttuuri on vierasta, kokeilemaan edes kerran. Mikäli itse ei esim. vaatteita kirpputoreilta osaa ostaa eikä myöskään niitä jaksa myydä, niin sen sijaan, että käyttökelpoisia vaatteita joutuu kaatopaikalle, niin lahjoita ne johonkin esim. Hope, Pelastusarmeija, UFF tai jollekin muulle järjestölle tai apua kaipaavalle. Pienillä teoilla sekä valinnoilla on merkitystä. Tarvitsemme näiden lisäksi valtiontasolla merkittäviä panostuksia ja toimenpiteitä ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön ja tähän työhön olen myös itse valmis antamaan oman panostukseni sekä valmis antaman oman osaamiseni käyttöön. Uskon, että minulla olisi paljonkin annettavaa kansanedustajana.
Heidi Seppälä
Kunanvaltuutettu, lasten – ja nuortenlautakunnan jäsen, Vihti
Puoluevaltuutettu SFP- RKP
Eduskuntavaaliehdokas 2019
Comments