Nummelan Palloseura on perustanut rahaston rahoittamaan vähävaraisten perheiden lasten jalkapalloharrastusta.
Oman pienen jalkapalloilijan äitinä, monien lasten kokemuksista oppineena, en voisi olla ylpeämpi että kotikuntamme seura ajattelee asioita laajasti ja ennen kaikkea lasten hyvinvoinnin puolesta.
Aiemmin blogissani kirjoitin siitä, kuinka suuri riski lapsella on syrjäytyä, jos hän ei pääse vuorovaikutukseen muiden ikäistensä kanssa. En toki sano että liikunta olisi se ainoa, mutta nyt meillä ainakin paikallinen urheiluseuraa tarjoaa sen vaihtoehdon.
Päätin samantien lahjoittaa 20 euroa rahastoon. Samalla haluan haastaa jokaisen valtuustoon jäsenemme tekemään saman. Haastakaa samalla joku tuttunne, yhteisönne tai yrityksenne tekemään saman
Meillä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, että jokainen vihtiläinen lapsi saa harrastaa. Voiko suurempaa tekoa olla.
Comentarios