Yle julkaisi 15.4.2018 laajan tutkimuksen Kaupunkien ja kuntien koulutuksen tasosta. On aina ajateltu, että koulutus Suomessa on tasa-arvoista, riippumatta taustasta tai asuinpaikasta. Oppositiopuolueet ovat kuitenkin tehneet tästä välikysymyksen hallitukselle ja Ylen tutkimus osoittaa, että tasa-arvo ei ehkä toteudu kuten meillä olisi oikeus odottaa.
Tutkimukset ovat aina tutkimuksia ja niiden luotettavuuteen tulee osata käyttää medialukutaitoa. Tätä tulee käyttää kaikkeen muuhunkin median tuottamaan sisältöön. Tulee aina suhtautua kriittisesti ja osata puntaroida mikä on kaiken kattava totuus. Ylen teettämässä tutkimuksessa on käytetty tiettyjä mittareita, jotka ovat helposti toisiinsa verrattavissa kuten esimerkiksi koulutukseen käytetty raha, tuntikehys, valinnaisaineiden määrä yms.
Tosiasia on, että hallitus on leikannut koulutuksesta. Vuonna 2017 hallitus leikkasi mm. 190 miljoonaa ammatillisesta koulutuksesta ja mm. opintotukiuudistuksen perusteella tehtävät 47 miljoonan euron menovähennykset. Hallitus on sen sijaan sijoittanut rahaa erilaisiin kärkihankkeisiin. Minulla olisi kysymys hallitukselle: Miksi koulutuksen perustoimintaedellytyksistä leikataan rahaa kun toisaalla rahaa syydetään erilaisiin kärkihankkeisiin? Mielestäni tärkeintä on saada perusasiat kuntoon ja tämän jälkeen kehittää uutta. Uudet kärkihankkeet eivät saa viedä fokusta perusasioiden hoitamiselta!
Olen täysin samaa mieltä, että koulutuksesta on leikattu aivan liian paljon. Mikäli sosiaali- ja maakuntauudistus toteutuu, jää kuntien ja kaupunkien suurimmaksi ja tärkeimmäksi tehtäväksi sivistyspuolen sekä varhaiskasvatuksen toteutus. Koulutukseen panostaminen on sama aisa kuin laittaisi rahaa säästötilille. Rahan laittaminen pankkitilille ei heti tuota isoa sijoitusta vaan rahan täytyy antaa kasvaa. Kun kasvua on tarpeeksi, tämä raha sijoitetaan. Tämä sijoittaja on uusi veronmaksaja ja jos hyvin käy, hän maksaa sijoituksen takaisin korkoineen. Sama koskee varhaiskasvatusta. Jokainen sijoitettu euro ja ennaltaehkäisevän työn merkitys, maksaa itsensä takaisin, mutta vasta vuosien päästä. Sijoittamisessa on aina riskit, jolloin aina on mahdollisuus, että sijoitettu raha ei tuota mitään. Tämä riksi täytyy pyrkiä minimoimaan, mutta ilman sijoittamista emme kuitenkaan pitkällä tähtäimellä vaurastu laisinkaan. Sijoittamatta jättämisellä varmistamme, että se mitä meillä on ollut, niin siitä ei ole enää mitään jäljellä.
Kaupunkien ja kuntien tuntikehyksissä on suhteellisen isoja eroja, kuten on kieliopintojen, valinnaisten ja opetusmateriaalin ja oppimisympäristönkin kannalta. Vanhanaikainen oppimisympäristö voi olla ihan yhtä hyvä kuin uusi ja moderni, mutta sitten tulemmekin dilemmaan, joka koskee uutta opintosuunnitelmaa. Kaikkien pitäisi seurata uutta opintosuunnitelmaa, mutta miten tätä voi seurata, jos kaikki kunnat ja kaupungit eivät ole täysin samassa lähtökohdissa?
Opettajat ovat luovia, mutta on heilläkin rajansa ja moni opettaja tuottaa mm. oppimateriaalin lähes tulkoon itse, jos budjettia uusille opetusvälineille ei ole, kuten kirjoille ja teknologialle sen eri muodoissa. Tuntikehys määrittelee opetukseen sijoitetut tunnit. Jos yksi kunta tarjoaa 24 tuntia viikossa kun toinen 27, niin eikö tämä ole myös eriarvoisuutta? Jos yksi kunta tarjoaa paljon valinnaisaineita, paljon eri kielivaihtoetoja ja toinen taas ei, niin eikö lapset ole myös tuolloin eriarvoisessa asemassa? Jos yksi koulu tuottaa ja työskentelee jo alimmista luokista lähtien digitalisaation kanssa ja opettaja on ajan hermoilla ja lisäksi kaupunki / kunta on panostanut digitaalisiin oppimisvälineisiin, niin eikö tämä ole myös eriarvoisuutta? Kaupungin ja kunnan tarjoamilla sivistyspalveluilla on iso vaikutus kun lapsiperheet ovat muuttoaikeissa – ja syystä!
Suomessa on aina ollut koulutus, jota on arvostettu maailmalla. Tästä ovat kertoneet lukuisat PISA tulokset. Meillä on Suomessa yksi maailman lyhyimmistä koulupäivistä, mutta silti opetus ja tulokset ovat huipputasoa. Suomen maine on kuitenkin vaarassa. Lyhytnäköisillä päätöksillä, niin valtion tasolla kuin kunnallispolitiikassa, ei tuoteta muuta kuin hankaluuksia. Voisin tässä käyttää sanontaa ” minkä taakseen jättää, sen edestänsä löytää”. Meillä on lukuisia ongelmia ja uskon vahvasti, että vuodesta 2014 asti tehtyjen leikkausten tulokset näkyvät nyt. Lasten ja nuorten huonovointisuus on lisääntynyt, syrjäytyminen, nuorten poikien ja miesten väliinputoaminen, varhaiskasvatuksessa olevat ongelmat, ammattiopetuksen haasteet, ylioppilastulosten isot eroavuudet mm. sukupuolijakaumaa katsomalla. Tämä ei ole se tulevaisuuden Suomi johon minä uskon. Tämä ei ole se perintö jonka haluan jättää omille lapsille, tai lapsenlapsille. Tämä ei ole se tulevaisuus, jonka haluan Suomen kansalle.
Heidi Seppälä
Kunnanvaltuutettu, Lasten- ja nuorten lautakunnan jäsen, Puoluevaltuuston jäsen, Eduskuntavaaliehdokas 2019
Comentários