Tasa-arvoinen Suomi on taistelemisen arvoinen asia. Haluankin herättää päättäjiä miettimään tarkemmin millaisia vaikutuksia päätöksillä oikeasti on meidän ihmisten arkeen. Ihmiset eivät enää usko politiikkaan – miksi? Suurimmaksi osaksi politiikka on tällä hetkellä vain lukuja – olemme kaikki vain joku numero budjetissa. Suomea johdetaan kuin suuremman luokan yritystä, jossa tavoitteena on tuottaa mahdollisimman iso ja muhkea tilipussi osakkeenomistajalle. Tässä haluaisin muistuttaa, että lukujen takana ovat Suomen kansa!
Vuonna 2014 tehdyt koulutusleikkaukset ovat kasvattaneet eriarvoisuutta entisestään. Oppilaiden eriarvoisuus on kasvanut ja tämä jatkuu, mikäli emme tartu toimeen. Olemme kestämättömässä tilanteessa, joka tulee todella kalliiksi ja tuntuu niin kuntien, kaupunkien kuin myös valtion kassassa. Paitsi että koulutuksesta on leikattu ja se on johtanut eriarvoisuuden kasvuun, uskon, että meidän koulutusjärjestelmää täytyy muuttaa. Koulu ei enää vastaa nykyajan haasteisiin. Mistä johtuu esim. poikien huono koulumenestys ja nuorten miesten väliinputoaminen? Minulla ei ole tähän suoraa vastausta, mutta ala-asteikäisen pojan äitinä minulla on kuitenkin oma näkökulmani asiaan.
Ensinnäkin nykymaailma on muuttunut niin paljon, etten usko, että löytyy mitään yksittäistä syytä tähän olemassa olevaan tilanteeseen. Uskon, että tulos on monen asian summa. Vanhemmuus on muuttanut muotoaan yhteiskunnassa, jossa eletään tällä hetkellä tehokkuuden aikakautta. Työtätekeviltä vanhemmilta odotetaan toisaalta enemmän ja työpäivät saattavat monessakin tapauksessa venyä todella pitkiksi, jolloin monet lapset ovat pitkän päivän yksin koulupäivän jälkeen. Kaikki lapset eivät kuitenkaan käy kerhoissa tai harrastuksissa ja aina sellaista ei ole edes omassa asuinympäristössä edes tarjolla tai siihen ei ehkä ole mahdollisuutta muista syistä. Lapset ja nuoret ovat toisin sanoen hyvin paljon ”yksin” ja oikeastaan itse kasvatus jää paljon varhaiskasvatuksen ja koulun harteille. Tämä on nykyajan trendi ja tätä on vaikeata muuttaa. Vanhempien vastuuta en siis halua missään tapauksessa vähätellä, sillä kodin ja vanhempien kasvatuksellinen merkitys on kaiken a ja o.
Tytöt suoriutuvat koulussa lähtökohtaisesti paremmin kuin pojat; tytöt saavat helpommin parempia numeroita kokeista ja keskiarvo on korkeampi. Tytöiltä myös odotetaan monesti enemmän. Mikä on pielessä? Ensinnäkin haluan korostaa, että olen suunnattoman kiitollinen meidän kaikille opettajille, jotka tekevät erinomaista työtä! Nykyään valtaosa opettajista tuntuu kuitenkin olevan naisia, mikä on hieno asia, mutta uskon, että miesopettajiakin tarvitaan. Miesopettajalla voi olla erilainen rooli ja auktoriteetti poikia opettaessa. Miesopettaja pystyy opettamaan pojille ns. miesten mallia, joka ei tule meiltä naisilta luonnostaan. Me tarvitsemme lisää miehiä alalle!
Toiseksi uskon, että lapsille on annettu liian paljon vapautta ja vastuuta koulumaailmassa. Minulle on opetettu, että rakkaus on rajoja. Uskon, että lasten täytyy antaa olla lapsia ja vastuunkanto on meillä aikuisilla. Lapset saavat nykyään aivan liian aikaisin liikaa vastuuta valita mitä lukevat koulussa ja millä tavalla. Lapset täytyy ehdottomasti saada osallistua heitä koskeviin päätöksiin, mutta sellaisella tasolla joka on lapselle luontaista.
Pojat ovat jo sukupolinäkökulmasta erilaisia kuin tytöt. Tytöt mielletään usein kilteiksi ja rauhallisiksi, kun taas pojat ovat rajumpia ja villimpiä. Helposti moni sortuu suosimaan näitä hiljaisia ja kilttejä lapsia ja nämä ns. villit lapset saavat toruja. Opetukseen tarvitaan uudenlaista ajattelua. Villissä ja huonosti käyttäytyvässä oppilaassa on yhtä paljon hyvää, mutta tätä ei monesti ehditä tai ymmärretä huomata. Toisaalta hiljaiset lapset voivat jäädä kokonaan ilman huomiota. Opettajakoulutuksessa ei ole vielä tällä hetkellä linjaa, jossa käytäisiin läpi miten positiivisen ajattelun kautta voidaan pienilläkin teoilla saada aikaan isoja muutoksia. Toisin sanoen, jos sinulla on taskulamppu niin valaise sitä mitä haluat nähdä enemmän. Olen tutustunut ohjelmaan, jonka nimi on ”Ihmeelliset vuodet”, jossa pohditaan ongelmanratkaisukeinoja 2- 8 vuotiaille lapsille. Ohjelma sisältää paljon erinomaisia apuvälineitä ihan jokaiselle, joka on tekemisissä pienten lasten kanssa! Koululla pitäisi olla valmiudet ja aikaa myös huomata nämä ns. vaikeammat oppilaat, ja huomata ja nähdä se positiivinen ja tukea nimenomaan tätä. Miten voimme tukea kouluja tässä tärkeässä työssä? Minä olen ainakin valmis käärimään hihat ja yhdessä löytää ratkaisuja!
Sosiaalistaloudellinen tausta vaikuttaa nykyään entistä enemmän syrjäytymiseen ja eri-arvoisuuteen. Kenties erilaisten stipendiohjelmien kautta voimme tuke niitä oppilaita esim. toisen asteen koulutuksessa, jotka kokevat, että tutkinnon saavuttaminen on liian iso taloudellinen rasite. Yhdenkään lapsen ei tule jättää koulua kesken taloudellisista syistä! Tarvitaan myös uudenlaista ajattelua sekä ratkaisuja, joilla voimme tukea niitä lapsia ja nuoria, jotka ovat jättäneet koulun kesken muista kuin taloudellisista sysitä. Mielenterveysongelmat sekä päihteet ovat toinen iso ongelma ja nämä ovat rantautuneet jo alakouluihin. Varhaiskasvatuksen puolella on jo aikaisessa vaiheessa nähtävissä ne lapset, joilla on vaikeata. Tarvitaan keinoja ja pohdintaa miten ennaltaehkäistä näitä ongelmia yhdessä.
Me tarvitsemme muutoksia sekä lisää resursseja ja panostuksia varhaiskasvatukseen ja koulupuolelle. Päättäjien olisi hyvä muistaa, että kun leikataan koulutuksesta, niin leikataan tulevaisuudesta. Kun tehdään erilaisia kokeiluja, niin ei voida enää palata takaisin ja todeta, että tehdäänpä asiat uudestaan. Lapsi on vain kerran elämässään lapsi ja nuori on vain kerran nuori. Päätökset täytyy kestää päivänvaloa ja näiden täytyy pohjautua ajatukseen, että me tuemme ja autamme meidän lapsia ja nuoria kaikin tavoin. Nyt on aika muuttaa suuntaa ja keskittää katse tulevaisuuteen. Heidi Seppälä
Kunnanvaltuutettu, lasten- ja nuorten lautakunnan jäsen, SFP RKP Puoluevaltuuston jäsen, eduskuntavaaliehdokas 2019
Commentaires