Vuosi kunnanvaltuutettuna sekä lasten- ja nuorten lautakunnan jäsenenä on ollut tähän mennessä mahtava. Olen oppinut paljon ja paljon on vielä opittavaa. Koskaan ei voi sanoa olevansa valmis. Edes politiikka ei ole koskaan valmista, sillä aina löytyy yhteiskunnasta asioita joita täytyy parantaa sekä kehittää. Polttava tiedonjano, itsensä likoon laittaminen sekä yhteisen hyvän puolesta taisteleminen on se mitä haluan jatkossakin tehdä. RKP:n Uudenmaan piirihallitus on eilen 19.4.2018 vahvistanut ensimmäiset eduskuntavaaliehdokkaansa. Minulle on suuri kunnia asettua näin ollen ehdolle eduskuntavaaleihin vuonna 2019 Uudenmaan vaalipiirissä.
Elämänkokemusta on jo karttunut sen verran paljon, että vahvasti uskon olevani valmis vastuulliseen luottamustehtävään. Eduskuntavaaleihin asettuminen on ollut pitkään mielessä, kuten oli myös kunnallisvaaliehdokkaaksi asettuminen, mutta vasta nyt on ajallisesti oikea aika.
Olen monesti sanonut, että olen aina ollut kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista sekä siitä miten ihmisten arkeen voidaan vaikuttaa, sillä arkeahan tämä elämä pääasiassa on. Vahva halu etsiä ratkaisuja, seistä ja puolustaa heikoimmassa asemassa olevia sekä sitkeä periksiantamattomuus on aina ollut minussa vahva piirre. Tämä piirre on vahvuus, vahvuus joka on kannatellut minua myös vaikeiden elämäntilanteiden lävitse. Elämä ei ole ollut, eikä sitä ole tarjottu hopea tarjottimella. Olen sitkeästi ja periksiantamattomuudellani tehnyt kovasti töitä sen eteen, että olen edennyt elämässä. Olen kompastunut isoihin kiviin sekä kuoppiin matkan varrella, mutta aina olen noussut. Niellyt tappion ja kääntänyt tämän vahvuudeksi ja saanut voimaa siitä työskennellä entistä lujemmin sen eteen minkä puolesta taistelen.
Nämä ovat mielestäni mm. niitä ominaisuuksia joita tarvitaan politiikassa. Tarvitaan sitkeyttä, kovuutta, joustavuutta, mutta myös pehmeyttä. Tärkeintä on muistaa mikä oikeasti on tärkeätä ja pitää kiinni niistä arvoista joiden takana pystyt seisomaan, aina. Suomea ei tule johtaa kuin yritystä, vaan sitä tulee kehittää muiden tekijöiden avulla, inhimillisyyttä unohtamatta. Ihmiset ovat keskiössä ja tätä ei tule missään vaiheessa unohtaa päätöksiä tehtäessä. Ihmiset, kansa on se joka tekee meistä ketä me olemme. Suomalaisia. Olimme sitten lähtöisin mistä tahansa, niin meitä kaikkia tarvitaan yhteiskunnan rakentamista varten. Me olemme se vahvuus, se suomalainen sisu joka kannattelee myös myrskyn keskellä.
Olen työssäkäyvä uusioperheen äiti ja näin ollen lasten ja nuorten asiat ovat erityisen lähellä sydäntä. Tasa-arvo sekä syrjäytymisen ennaltaehkäisy ovat myös asioita joiden uskon myös näkyvän vaalikampanjassani. Yrittäjyyttä ei pidä unohtaa ja yksinyrittämisestä pitäisi tehdä huomattavasti helpompaa sekä kannattavampaa mitä se tällä hetkellä on. Ensimmäisen työntekijän palkkaaminen täytyy tehdä kannattavaksi sekä helpoksi. Yrittäjät ovat Suomen talouden kantava voima.
Suomen politiikassa eletään varsinaista myllerryksen aikaa ja nyt jos koskaan tulee olla mukana vaikuttamassa mihin suuntaan Suomea kehitetään. En ole tyytyväinen tämän nykyisen hallituksen aikaansaamisiin, enkä pysty seisomaan kaikkien niiden päätösten takana joita on tehty. Olen äiti ja huolissani siitä mihin maailmaan meidän lapsemme ovat kasvamassa. Millaisen perinnön olemme heille jättämässä. Miten huolehdimme heistä, jotka eivät pysty huolehtimaan itsestänsä, heistä jotka ovat yhteiskunnassa kaikkien heikoimmassa asemassa, meidän vanhusten huollosta. Syrjäytyminen kaikissa sen muodoissa on valtava uhka ja se on sitä jo nyt. Meillä on ongelmia niin varhaiskasvatuksen puolella kuin koulumaailmassa, nuorten syrjäytyminen, yksinäisyys yms. Syrjäytyminen on paitsi inhimillinen kärsimys, mutta myös taloudellisessa mielessä maksaa yhteiskunnalle maltaita. Koulutuksesta on leikattu valtavia määriä, nyt on laitettu laastareita sinne tänne, paikatakseen niitä ongelmia joita leikkaus aiheutti. Nämä ovat kuitenkin vain laastareita, ei ratkaisuja eikä olla edelleenkään edes siinä tilanteessa, jossa olimme ennen leikkurin heilautusta.
Nyt tarvitaan ihmistä, joka on valmis käärimään hihansa ja valmis tekemään töitä paremman huomisen sekä paremman ja turvallisemman tulevaisuuden puolesta. Minä olen valmis tähän tehtävään, olen valmis antamaan kaikkeni. Olen yhteistyökykyinen yli kunta- ja puoluerajojen, sillä vain yhteistyöllä on mahdollista päästä haluttuihin ja hyviin lopputuloksiin. En kuitenkaan pelkää kertoa omaa mielipidettäni, eikä minun tarvitse olla samaa mieltä edes oman puolueeni sisällä. Osaan rakentavasti kertoa miksi olen asioista erimieltä, jos näin on. Odotan innolla tulevaa vuotta. Odotan kohtaamisia, aitoa, syvällistä ja rakentavaa keskustelua. Haluan osoittaa, että olen äänesi arvoinen.
Heidi Seppälä
Kunnanvaltuutettu, Vihti
Puoluevaltuutettu RKP SFP
Eduskuntavaaliehdokas 2019
Hozzászólások