top of page
Writer's pictureHeidi Seppälä

Lasten ja nuorten hätähuuto


17.12 Vihdissä järjestettiin tiedotustilaisuus vanhemmille Vihdin huumausainetilanteesta. Viranomaiset ovat erityisen huolissaan ilmiöstä, jossa huumausaineiden käyttö on yleistynyt ja yhä nuorempi lapsi on niin käyttänyt sekä myynyt huumausaineita. Tilanne on todella huolestuttava. Huolestunut olen minäkin, niin äitinä kuin poliitikkona.


Huumausaineet eivät ole mikään uusi ilmiö, eikä Vihti ole ainoa kunta joka asian kanssa kamppailee. Se mikä on kuitenkin muuttunut vuosien saatossa on huumausaineiden saatavuuden helppous sekä yleinen asenne huumausaineita kohtaan.


Mielestäni yhteiskuntamme on monessa mielessä pakittanut ajassa taaksepäin. Teknologia ja tehokkuus ajattelu on kaikessa esillä ja helposti kaiken muun edellä. Lapsilta vaaditaan jo varhain aikuismaisia suorituksia. Pitäisi olla itseohjautuva ja tietää mitä haluaa jo aikaisessa vaiheessa. Uudessa opetussuunnitelmassa on paljon hyvää, mutta mielestäni paljon sellaista, jossa haluamme rikkoa ennen hyvin toimivaa. Miksi yleinen trendi on se, että kehitetään koko ajan jotakin uutta, rikotaan toimivia malleja? Tehokkuus, itseohjautuvuus, olla tavoitettavissa koko ajan - nämä ovat nykytrendiä. Ei ihme, että meillä on lapsia ja nuoria jotka voivat huonosti. Meiltä aikuisiltakin vaaditaan paljon, paljon sellaista mikä on pois hyvästä ja läsnäolevasta vanhemmuudesta. Pitäisikö meidän palata takaisin siihen, että kotona kasvatetaan lasta ja nuorta - rajoilla ja rakkaudella - jotta tämä osaa toimia yhteisten sääntöjen ja normien mukaan ja kasvaa empaattiseksi ja hyvinvoivaksi. Huolehditaan ja välitetään, aidosti. Pidetään huolta siitä, että tiedämme missä nuori viettää vapaa-aikaansa, ollaan aidosti kiinnostuneita. Annetaan lasten olla lapsia.


Lasten kasvatus ei ole yhteiskunnan tehtävä. Yhteiskunnan tehtävä on tukea ja auttaa tapauksissa joissa huoltaja ei kykene tehtäväänsä hoitamaan.

Vihdin huumausainetilanne ei ratkea vain resursseja lisäämällä, vaan mielestäni tämä on suurimmaksi osaksi meidän huoltajien vastuulla. Hoidetaan jokainen oma lapsi ja nuori ja pidetään sen lisäksi huolta myös kun kohtaamme lapsen tai nuoren jolla on hätä ja joka on juuri siinä hetkessä ilman riittävää läsnäoloa ja välittämistä - silloin kaikki voittaa.


Heidi Seppälä


Kunnanvaltuutettu RKP




24 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page